Kausi 2020 – aika erikoinen kausi

Koronaepidemia on tehnyt kaudesta 2020 todella erikoisen. Alkukaudesta kilpailutoiminta oli keskeytyksissä ja kilpailukauden lopulta alettua ennen juhannusta on kisoja tarjolla paljon. Samaan aikaan on ollut nähtävillä harrastajien määrän kasvu, kuin laji on ollut yksi niitä harvoja, jotka ovat soveltuneet kieltojen sävyttämään kevääseen ja kesään. Radoilla, myös Riutassa, on välillä ollut tungosta.

Viikkokisat ovat pyörineet jo viikkoja ja osallistujia on ollut hyvin erityisesti parikisoissa. Ehkä jonkin verran uudistunut rata on luonut lisäkiinnostusta. Ellei tilanne muuksi muutu, jatketaan viikkokisoja syyskuun loppuun. Prisma Riihimäki on jälleen ollut tukijamme.

Pidetään tilanteen mukainen ohjeistus mielessä ja nautitaan lajistamme. Pidetään yhdessä myös rata kunnossa ja siistinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.