Kisakausi on käynnissä – todellakin!

Kesä on puolessa välissä ja Riutassa on kisattu jo monenmoista – kolme virallista liiton alaista kisaa on jo takana ja viikkokisoja on pidetty iso liuta. Jos ensin käsittellisi nuo kaksi viimeistä virallista kilpailua.

Game of throws 2018

Kaksipäiväiseksi ja kolmen kierroksen kisaksi laajentunut Game of throws 2018 pidettiin 7.-8.7. ja keräsi mukaan mukavat 50 osallistujaa. Innokkaimmin osallistujia tuli mukaan amatööriluokkiin, mutta lopulta myös avoimiin luokkiin saatiin sen verran osallistujia, että voi puhua kisasta. Ensimmäinen kierros heitettiin sekaryhmissä ja loput kaksi luokittain. Tuulta piisasi kaikille kierroksille, mikä osittain selittää aavistuksen vaisua tulostasoa.

Avoimen luokan voitto oli kahden kierroksen jälkeen vielä auki, mutta Sasu Rökman onnistui varmistamaan viimeisellä kierroksella aika selkeän voiton itselleen yhteistuloksella +2. MP40-luokassa Rami Roppo oli jo varsin selkeällä karkumatkalla kahden kierroksen jälkeen eikä voittajasta lopulta ollut epäselvyyttä. Ramin tulos oli -3. Myöskään MP50-luokassa kotiseuran tasoissa toisena ollut kaksikko ei kyennyt hätyyttelemään kahden kierroksen jälkeen pienen kaulan ottanutta Mikke Haarasta, joka lopulta purjehti selkeään voittoon tuloksella -6.

Tino Peltosen kisa luokassa MA2 alkoi soitolla TD:lle ja ilmoituksella, että hän katsoi ajat väärin ja myöhästyy alusta väylältä tai parilta. Tinon onneksi hän ehti paikalle yhden pelatun väylän jälkeen ja sai siis vain yhdeltä väylältä rangaistuksena 4 lisäheittoa tuloskorttiin. Se nimittäin ei osoittautunut kohtalokkaaksi, vaan Tino taisteli itsensä kärkikahinoihin kolmen kierroksen aikana ja lopulta päätyi jaetulle kärkisijalle. Sudden deathissa hän sitten voitti Joonas Lasasen ja upeasti nappasi voiton. Kannatti tulla myöstyneenäkin paikalle! Kolmas kierros myös tuotti alustavasti 1002-ratingin!

MA4-luokassa Kimi Tsutsunen myös paransi kierros kierrokselta ja myöskin sudden deathin jälkeen otti voiton. Yhteistulos oli +9. Junioreissa RFG:n Sauli Hokkasella oli hieman nihkeä kisa, mutta lopulta voitto tuli tuloksella -5. Naisissa FA2-luokassa juniori-ikäinen Silva Saarinen nappasi tasaisen alkuvaiheen jälkeen voiton tuloksella +44.

Kisa oli kokonaisuutena tasainen ja pokaaleista jouduttiin sudaroimaan, joten mikäs sen mukavampaa.

Kisan tulokset Metrixissä ja PDGA:n sivuilla

         

 

Riutta Challenge

Amatööreille suunnattu Riutta Challenge kisattiin jo 17.6. Kilpailijoita tuli lopulta radan täydeltä eli 72. Kaikissa luokissa kisa oli todella tasainen ja voittoihin päätyivät lopulta Saija Anttila (FA2), Atte Kolis (MA1), Timo Nurkkala (MA3), Pasi Karjalainen (MA40) ja Ari Lukkarinen (MA50).

Tulokset PDGA:n sivuilla

 

Viikkokisat

Sunnuntaisin Riuttassa on heitetty jo monet Prisma Riihimäki -viikkokisat. Osallistujia on ollut vaihtelevan runsaasti ja viimevuotiseen tapaan parikisat ovat vetäneet hyvin osallistujia. Ne ovatkin erinomainen tapa lähteä kokeilemaan viikkokisoihin osallistumista, koska tukena on kaveri. Hyvin nopeasti muihinkin tutustuu, joten viikkokisoissa on aina mukana kavereita.

 

Antti Taronen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.