Lady Tour

18 naista ja tyttöä kokoontui 2.7.2017 Riutta DiscGolfParkkiin heittämään upeassa vaikkakin tuulisessa kesäsäässä. Mukana oli 10 sellaista, joilla ei kilpailulisenssiä vielä ollut ja 8 lisenssin omaavaa. Sarjajako menikin luontevasti tuon mukaisesti.

Kisat aloitettiin puttikisalla, jossa lisenssittömille annettiin hieman tasoitusta antamalla heidän astua pari askelta lähemmäs. Kuinka ollakaan, parin kierroksen jälkeen mukana oli vain kolme lisenssitöntä kilpailijaa, joista Jenni Karppinen sai vielä kolmannenkin kerran perättäin putterin koriin. Puttikisan jälkeen oli vuorossa ryhmäkuva ja sitten pyöräytettiin kisa käyntiin.

Tuulet meinasivat joillakin väylillä tehdä tepposiaan joillekin kilpailijoille ja takametsän väylätkin koettivat kiusata. Kaikki kuitenkin pääsivät hymyillen perille asti. Radan vaihtelevuus sai kiitosta, vaikka uhkasipa eräs olla enää koskaan tulematta radalle. Veikkaan, ettei toteudu.

Lisenssittömien sarja meni tiukille, kuten sopivaa onkin, mutta voiton vei jälleen Jenni Karppinen. Samaan kohteeseen tiensä löysi myös sarjan CTP-palkinto, joten Jenni todellakin puhdisti pöydän. Lisenssi kuulemma onkin jo harkinnassa ja syystä.

Lisenssin omaavien sarjassa kävi vähän saman suuntaisesti, kun voitto sekä CTP meni jälleen samalle kilpasiskolle. Voittaja oli Kirsi Kaikkonen. Kummankin sarjan kolme parasta sai kukkapuskan ja kaikki loput saivat vielä lohdutukseksi ruusut. Kukituksen jälkeen päästiin valitsemaan palkintoja, joita oli saatu runsaasti tapahtuman yhteistyökumppaneilta. Kummankin sarjan voittaja nappasi tarjolla olleet Joutsenen tyynyt, mutta lopuillekin riitti hyviä palkintoja.

Kisa sujui mukavan rennosti ja uskon kilpailijoiden tykänneen. Toivottavasti muutama lisenssitön innostuu hankkimaan lisenssin ja seuroihin kuulumattomat hakeutuvat mukaan paikallisten seurojen toimintaan. Kisa ansaitsi paikkansa ja kaikilla oli kivaa!

Kilpailun tulokset löytyvät kokonaisuudessan Metrixistä.

Lopuksi RFG haluaa kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita tyttöjä ja naisia sekä tapahtuman yhteistyökumppaneita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.